Juoksujuhlaa Rännärillä. JymyJussit juoksun verran parempia.
Superpesiskierroksen suurin yleisömäärä 754 henkeä näki tänään juoksurikkaan ottelun Pattijoen Urheilijoiden ja Seinäjoen JymyJussien välillä. Ottelu päättyi lopulta kotiutuslyöntikilpailun jälkeen JymyJusseille 1-2k (6-11,6-2,0-0,3-4)

Jussi Kemilä tänään: 1+2, 3 tuotua ja kärkilyönnit 12/13
Ensimmäisen aloittavalla JymyJussit onnistuivat karkaamaan jo 5-0 johtoon mutta PattU heräsi taistelemaan ja toisen lopettavalla Timo Ehrolan tyhjään kenttään lyödyllä kunnarilla sekä Jussi Kemilän lyömällä ”pajatson tyhjennyksellä” tilanne kaventui jo 5-6:n. Mutta kolmannen aloittavalla JymyJussit jatkoi vahvaa lyönti pelaamistaan ja repäisi itselleen jälleen viiden juoksun kaulan. Lopulta jakson loppulukemiksi kirjattiin vierasjoukkueelle 6-11.
Tiiviin ulkopelin ja Kososen tasaisen tappavasti lyömillä juoksuilla (5) toinen jakso oli täyttä raikulipoikien dominointia. Kosonen vei peliä myös lautasen äärellä ja kapteeni napsikin kärpäsiä JymyJusseista kuin marjoja pensaasta. Kauden toinen jaksovoitto kirjattiin keltamustille lukemin 6-3.
Supervuoroparissa PattU sai pidettyä JymyJussit nollilla keltamustien esittäen railakasta ja viihdyttävää ulkopeliä. Ja näin ollen PattU:lle tarjottiinkin loistavaa mahdollisuutta ottaa kauden ensimmäinen voitto. Mutta niin vain JymyJussit onnistuivat kestämään keltamustien yritykset ja ratkaisua lähdettiin hakemaan kotiutuskilpailusta.
Kotiutuskilpailussa JymyJussien lyöntipeli toimi ja PattU:n tullessa lyöntivuoroon tulostaululla oli tylyt 0-4 lukemat. PattU onnistui vielä nousemaan 3-4 lukemiin mutta lyöjät loppuivat kesken ja kotiutuskilpailun voitto ja ekstra piste karkasivat Seinäjoelle.

Topi Kosonen pelasi tänään parhaan ottelunsa kirjauttaen 7 lyötyä ja 10/12 kärkilyöntiä.
PattU:n parhaana palkittiin tänään 1+2 tehot lyönyt ja 12/13 kärkilyönnit kerännyt sekä 3 juoksua tuonut Jussi Kemilä. Kakkospalkittu Topi Kosonen löi 7 juoksua ja keräsi myös komeat 10/12 kärkilyönnit. Esiin voidaan nostaa myös 100%:n pelin mailan varressa pelannut (7/7) sekä neljä juoksua tuonut. Paavo Pelto.
Ottelun pöytäkirja
Pattijoen Urheilijoiden ottelut jatkuvat ensi viikon tiistaina 31.5 paikallisvastustaja Kempeleen Kiriä vastaan uusitulla Sarkkirannan pesäpallostadionilla.