Keltamustat laittoivat Vimpelin ahtaalle Rännärillä.
Pattijoen Urheilijat ja Vimpelin Veto iskivät yhteen Fennovoiman isännöimässä ottelussa torstaina aurinkoisella Rännärillä. Keltamustien nousu toisella jaksolla ei aivan riittänyt, vaan ViVe voitti ottelun lopulta 0-1 (2-5,6-6) Keltamustien parhaana palkittiin 3 juoksua tuonut ja 7/8 kärkilyönnit kerännyt Paavo Pelto. Vierailija Vimpelistä parhaana palkittiin 1+4 tehot lyönyt Matias Rinta-aho.
Ottelun kahdella ensimmäisellä vuoroparilla Vimpeli karkasi 0-3 vierasjohtoon. Kolmannen aloittavalla Topi Kosonen löi kakkospuolelta läpi yhden juoksun arvoisesti, kun Paavo Pelto sai rauhassa hölkkäillä kotipesään kaventaen tilanteeksi 1-3. Marko Nikula kävi tämän jälkeen rakentamassa ajolähtötilanteen päälle ja sitä tuli purkamaan Eino Järvelä. Seurauksena ei kuitenkaan ollut ollut juoksuja vaan pienimuotoisen merkkivirheen vuoksi taululle kirjattiin 2-paloa ja vuoronvaihto. Kolmannen tasoittavalla ViVe teki kaksi juoksua, kun Janne Mäkelä ja Henri Puputti upottivat palloa väliin ja kotiin juoksivat Mikko Haukkala ja Janne Heimonen. Neljännen aloittavalla Timo Ehrola löi ja Tapio Salo toi mutta jakson loppulukemiksi kirjattiin 2-5.
Toisen jakson aloittavalla Mäkelä vei Vimpelin 1-0 johtoon, pallo väliin ja kotiin juoksi Jere Saukko. Keltamustien vastaus tuli kuitenkin välittömästi, kun asialla oli sama tutkapari kuin viimeksi eli Ehrola löi ja Salo toi. Toisen lopettavalle PattU lähti 1-5 tappioasemasta, kun Matias Rinta-ahon lyönti leijaili maisemiin ja seurauksena 3 juoksua. Mutta tämähän ei raikulipoikia lannistanut, vaan kolmannessa vuoroparissa Vimpeli saatiin pidettyä nollilla ja sitten oli aika käynnistää takaa-ajo. Kolmannen lopettavalla Jussi Kemilä löi ja Timo Ehrola toi, tilanne 2-5. Tämän jälkeen Marko Nikula löi kauniilla taitolyönnillä kotiin Pellon ja kun ViVe:n palautusheitto ei suuntaunut kotipesään vaan Rännärin pääkatsomoon, niin neljänteen vuoropariin lähettiin jännittävissä 4-5 lukemissa. Neljännen aloittavalla Rinta-aho kotiutti vielä Mikko Kanalan, joten keltamustien täytyi tehdä 3 juoksua jaksovoittoon. Vimpeli jatkoi huolimatonta heittelyään, kun saarelaiset yrittivät polttaa ykköspesällä kärkkynyttä etenijää ja antoivat Järvelälle ilmaisen takatilanteen. Järvelä kiitti ja löi sekä Pellon, että Kososen kotipesään ja lukemat muuttuivat 6-6:n. Sami Karjaluodon tullessa lyömään ja Harri Kolehmaisen ollessa kolmospesällä keltamustilla oli voitonavaimet käsissään. Karjaluoto löikin pallon väliin ja Kolehmainen liukastui hieman lähdössään ja PattU:n jaksovoitto jäi tähän liukastumisessa menetettyyn 0,86 sekuntiin.
”Lähellä mutta niin kaukana, ja kyllä tälläistä jännitysnäytelmää on mukava tulla katsomaan” kommetoi pitkäaikainen PattU-kannattaja katsomosta ottelun jälkeen.
Pelinjohtaja Jari Törmänen kommentoi ottelua seuraavasti: ”Olin siihen tyytyväinen kuinka saatiin tilannetta ja silloin kun saadaan tilannetta niin väkisinkin tulee onnistumisia. Kolmostilanteet taisivat olla meille 23-18 ja harmittavan lähelle jäi toisen jakson voitto. Mutta päällisin puolin pelattiin hyvää peliä muutamaa tilannetta lukuunottamatta, mutta tästä on hyvä jatkaa sunnuntaina kohti Kiteetä.”
Superpesismiehistö jatkaa otteluitaan sunnuntaina, kun joukkue matkaa Rantakentälle Kiteen Pallon vieraaksi.