Kiitokset Aijalle ja Harrille
Äskettäin pidetyssä Pattijoen Urheilijoiden hallituksen vaihtokokouksessa päättyi kaksi pitkää uraa seuramme taustajoukoissa kun sihteerimme Aija Keski-Korsu, sekä pj. Harri Tuomikoski siirtyivät johtokuntatyöskentelystä kannustusjoukkoihin nauttimaan pesiksestä MiiluAreenan katsomon puolelle.
Aija on toiminut PattUn tehtävissä todella pitkään, toimien suurimman osan ajasta hallituksen jäsenenä ja sen sihteerinä. Ilman Aijan panosta seuramme eteen olisi moni asia pitänyt tehdä pitkän kaavan mukaan, sillä hänen uskomaton tietovarastonsa seuran asioista oli aina muun hallituksen käytettävissä päätöksiä tehtäessä. Sihteerin tehtävät Arja hoiti hallitusten jäsenten iloksi erityisellä tarkkuudella.
Nyt väistyvän puheenjohtajan Harrin tietämys pesis-scenestä ja erittäin laaja kontaktiverkosto ovat olleet kultaakin arvokkaammat Pattijoen Urheilijoiden toiminnan kannalta kuuden vuoden ajan. Tuomikosken tarkka, mutta letkeä ote puheenjohtajan tehtävissä on tehnyt hallituksen työskentelyn helpoksi ja miellyttäväksi. Harrin luotsaamana selvisimme seuramme toiminnan kannalta haasteellisista vuosista kunnialla ja pääsimme jälleen kasvu-uralle niin pelillisesti, kuin taloudellisestikkin.
Pattijoen Urheilijat kiittää Aijaa ja Harria pyyteettömästä työstä perinteikkään seuramme eteen. Nyt on teidän aikanne nauttia otteluista MiiluAreenalla katsojan ja kannustajan roolissa.