Leponiemi ja Saari uusina kasvoina kokoonpanossa, kun PattU matkaa Kajaaniin Sotkamon Jymyn vieraaksi
Huomenna Lauantaina PattU matkaa kauden ensimmäiselle bussireissulleen kohti Kajaania, jossa keltamustat kohtaavat klo13 alkavassa ottelussa Sotkamon Jymyn.
Pelinjohtaja Jari Törmänen lähtee matkaan positiivisin mielin:
-Mukava lähteä kauden ensimmäiselle bussireissulle, pelireissut kuitenkin on se yksi tekijä, joka tekee joukkueesta yhtenäisemmän ja parantaa joukkuehenkeä.
Mitä pitää parantaa hallikauden avanneesta Lippo-ottelusta?
-Avauksessa tehtiin itse tyhmiä paloja ja kopinnostopaloja taisi tulla 8-9 kappaletta, niin niistä pitää päästä eroon. Sillä saadaan oma sisäpeli jo menemään kovasti eteenpäin. Ja sisäpelissä omat lyöntiratkaisut pitää olla todella selkeitä ja laatu erityisen hyvä. Ulkopeli oli myös hyvää mutta pieniä muutoksia tulee kun pyöritetään hieman rosteria. Toivotaan, että ulkopeli toimii hyvin myös Kajaanissa, missä se joutuukin kovaan testiin, sillä vastassa on kova ja rutinoitunut sisäpelijoukkue, eikä ne kyllä ulkopelissäkään huonoja ole.
Haastattelimme Miika Saaren ja Matti Leponiemen ennen ensimäistä superin peliä.
Kuka olet? Mistä tulet?
MS: Haapajärveltä kotoisin oleva nuorimies ja tulin hakemaan tositarkoituksella pelipaikkaa superinringistä. Kaksi edellistä kautta on pelattu ykköspesistä Haapajärvellä ja nyt sain PattU:lta hyvän mahdollisuuden päästä näyttämään ja kokeilemaan mihin rahkeet riittää.
ML: Karstulassa olen syntynyt ja yksi vuotiaana Oulaisiin muuttanut. Pienemmissä junioreissa oon pelannut Ylivieskassa, Oulaisissa ja Halsualla. Viime kausi meni sitten B-junioreiden SM-sarjaa pelatessa Vimpelissä. Pelaajana olen voitonhaluinen, kilpailuhenkinen, äänekäs ja ehkä vähän ärsyttäväkin vastustaja.
Millä mielillä huomiseen debyyttiin?
MS: Pientä jännitystä kun ensimmäinen virallinen peli ja näyttöhalut on kovat. Kuosmanen koutsasi mua kolme vuotta urheilulukiossa ja muutama tuttu kaveri pelaakin SoJyssä. Ja on varmaan myös muita tuttuja katsomossa. Ja kyllähän me tosissaan lähdetään SoJya haastamaan vaikka onkin mestarisuosikki ollut vuodesta toiseen, mutta ei me nöyristelemään lähdetä vaan pelaamaan hyvää pesäpalloa!
ML: Hyvillä ja odottavilla mielillä. Totta kai pieni jännitys on läsnä, mutta vain positiivinen sellainen.
Miten olet päässyt joukkueeseen sisään ja miltä tuntuu pukea PattU:n pelipaita ensimmäisen kerran päälle?
MS: Hyvin päässyt sisään et jätkät ottanut hyvin vastaan ja valmennukselta saanut tosi hyviä neuvoja ja oppia. Ja nyt oon hoksannu myös, että kuinka paljon se vaatii työtä, että pystyy pelata pääsarjapesistä. Ja totta kai, mukavaltahan se tuntuu pukea menestyneen seuran paita päälle!
ML: Jätkät on kyllä ottanut hyvin vastaan, vaikka en ole vielä paljon kerinnyt olla joukkueen mukana kun viikot on mennyt Sotkamossa urheilulukiossa opiskellessa ja harjoitellessa. Pelipaita tuntuu hyvältä vetäistä päälle, sillä on tullut nuorempana paljon seurattua PattU:n pelejä ja nyt pääsee itse edustamaan seuraa.
Ottelun liveseuranta löytyy osoitteesta:
https://pesislive.fi/#gamePage?id=02jdeH