Manse PP kaatui hyytävässä kamppailussa.
Pattijoen Urheilijat ja Manse PP iskivät ensimmäisen kerran yhteen Superpesis karsintasarjassa lauantaina Rännärillä. Viileiden syksytuulten siivittämänä PattU voitti ottelun 1-0 (6-3,1-1) ja siirtyi ottelusarjassa 1-0 johtoon. Keltamustista parhaana palkittiin virheettömän ulkopelin pelannut ja kaksi juoksua lyönyt Marko Nikula. Manse PP:n ykköspalkittu oli 8/8 kentällemenoillaan jokerina pelannut Riku Kauppinen.
Ottelu käynnistyi PattU:n sisävuorolla, kun Manse PP valitsi aloittavan ulkovuoron voitettuaan hutunkeiton. Keltamustat rakentelivatkin ajolähdön, josta Eino Järvelä löi palloa hyvin väliin, mutta seurauksena kuitenkin niukka palo Ville Majavasta kotipesään. Manse PP siirtyi ottelussa 0-1 johtoon, kun lyöjäjokeri Tommi Malinen löi kupperia kopparin eteen ja Jukka Tuomisto kiisi kotipesään. Toisen aloittavalla Topi Kosonen huudattu Rännärin yleisöä lyömällä palottomasta ajolähdöstä pallon maisemiin ja tämän lyönnin turvin kotipesään turviin kerkesivät Timo Ehrola ja Paavo Pelto. Mansen vielä toipuessa edellisestä tilanteesta illan ykköspalkittu Marko Nikula kotiutti Jussi Kemilän lyömällä palloa kolmoskoppari Tuomiston eteen ja keltamustat johtivat 3-1. Lisää seurasi kolmannen aloittavalla. Jan Hankala tuli takatilanteessa lyömään ja räväytti pystymailalla pallon kolmospuolelle ja Pelto toi tilanteeksi 4-1. Seuraavassa tilanteessa Järvelä painosti viimeisellä lyönnillään sieppari Jarkko Paloniemeä ja se tuotti tulosta pallon sirvahtaessa räpylästä mies ei sen jälkeen tiennyt heittääkö vaiko eikö, mutta lopulta heitto lähti liian myöhään, kun Kemilä oli jo kotipesässä. Paloniemi kuitenkin keräsi itsensä seuraavaan sisävuoroon, kun kakkosrajanäppi toimi ja Eetu Karhulahti kavensi tilanteeksi 5-2. Manse tuli kahden juoksun päähän Malisen lyödessä illan toisen juoksunsa ja Tuomiston tuodessa. Tämän lähemmäs Manse ei kuitenkaan enää päässyt vaan ensimmäisen jakson lukemiksi kirjattiin lopulta: Keltamustat 6-3 Keisarit.
Toiselle jaksolle lämpötila laski ja vastatuuli yltyi ja se vei molempien joukkueiden sisäpelistä parhaimman terän pois. Tästä hyvä esimerkki nähtiin Järvelän lyöntivuorolla. Pallo oli jo leijailemassa koppareiden eteen, mutta vauhti tyssäsi täysin tuulen puuskaan ja kakkospolttaja Sampo Lähdesmäki kerkesi poimimaan sen kopiksi. Kolmannen aloittavalla Manse PP painosti hyvin, mutta yhden palon ajolähtö kuivui lopulta kasaan, kun pallo leijaili kopiksi seurauksena palo kotipesään ja kenttä tyhjäksi etenijöistä. Keltamustat laittoivat omalla sisävuorollaan jalkaa kaasulle ja jakson avausjuoksu nähtiin, kun Nikula upotti palloa kopparin eteen ja Pelto toi illan kolmannen juoksunsa. Neljännen aloittavalla myös tunteet kuumenivat, kun Manse PP:n Eetu Karhulahti antoi tuomari Peter Laitiolle perhetapahtumaan sopimatonta palautetta ja seurauksena keltainen kortti. Manse tasoitti kuitenkin jakson, kun Waltteri Hämäläisen lyönti poltteli polttolinjassa ja jakson tasoitus oli syntynyt. Seuraavassa ykköstilanteessa Atte Hakala lähti polkemaan väärän jälkeen kohti kakkospesää ja huomasi liian myöhään pallon leijailevan kopiksi ja mies ei koskaan ykköspesälle kerinnyt ja ottelu päättyi keltamustien tuuletuksiin.
Ottelun pöytäkirja
Ottelusarja jatkuu heti sunnuntaina klo 16.00 Tampereella. Ottelua voi seurata fanseat.com palvelun kautta suorana. Sarjan kolmas kotiottelu pelataan keskiviikkona 31.8. klo 17.00 Rännärillä, tervetuloa!