Olipa hyvä pellaan tuo Timo Kallio

13 syyskuun, 2020

Tasan viikko sitten päättyi erään PattU:n seuraikonin aktiiviura miesten Superpesiksessä. Timo Kallio siirtyi tuoreimpana jäsenenä lopettaneiden PattU-legendojen joukkoon. Tirsan ripustettua piikkarinsa lopullisesti naulaan kesän 2020 päätteeksi, MiiluAreenalta poistui samalla aimo annos pelillistä että pelin ulkopuolista esimerkillisyyttä. Tämän tekstin myötä Tirsalle kiitos ainakin yhdeltä KeltaMustalta kannattajalta!

Timo Kallion uran päättyminen

Timo Kallion uran päättymistä on muisteltu monesta suunnasta ja en yhtään ihmettele miksi. Vuodet Superpesistä pelaten lähes koko 2000-luvun ajan on jo yksistään huikea saavutus. Tähän kun lisätään miehen kärkilyönnit, mitalit ja Itä-Länsi edustukset, jokainen alkaa ymmärtämään minkä tason pelimiehestä olikaan Tirsan kohdalla kyse. Kuten muistakin PattU-legendoista puhuattessa, minulle se että Tirsa edusti urallaan pääosin aina KeltaMustia tuntui hienoilta. Sitä paitsi herran saattaisi vilaukselta nähdä elävänä vaikkapa Pattijoen Nesteellä tai MiiluAreenan katsomon alla punttisalilla. Että omassa kotikylässä tällaista, huhhuh!

Heti Tirsan uran päättymisen jälkeen muut kanssapelaajat ja pesäpallokansa jakelivat Tirsalle kiitosta yli somekanavarajojen. Hiljattain myös paikallislehti Raahen Seutu kirjoitti ansiokkaan artikkelin Tirsan urasta. Arvata vain saattaa minkä määrän viestejä ja puheluita mies keräsi lähipiiriltään tuon sunnuntain jälkeen, sillä voisin ounastella miehen olleen useassa paikassa pidetty. Katsellessani itsekin vielä moneen otteeseen Tirsan muistopuhetta hävityn Joensuu-ottelun jälkimainingeissa, kylmät väreet nousivat pintaan myös täällä toisella puolen Suomea. Hetki oli yksi kauden 2020 arvokkaimmista.

Toimintavalmiina, pomo!

Vuoden alussa Tirsan henkilökuvaa kirjoittaessa en osannut ajatella tämän kesän olleen hänelle viimeisin miesten Superpesiksessä. Tämäpä se justiinsa olikin! Tirsan uran loppua ei nimittäin koskaan ollut tarvinnut edes omalle kohdalle ajatella. Mies oli vuodesta toiseen automaattisesti joukkueen mukana ja aina toimintavalmiina. Totta kai nuorempi ja vanhempikin meistä tiesi, ettei Tirsa ollut enää niin vetreässä kunnossa kuin mitä A-pojissa pelatessaan, mutta sen ajan mitä olen itse PattU:a seurannut tai Raahessa aikoinaan asunut, Timo Kallio on kulkenut KeltaMustien matkassa. Automaattisesti. Aina.

Tähän Tirsan lopettamiseen ehkä kiteytyikin minunkin PattU-fanittamisen heikkous ja vahvuus; ne vanhat hyvät ajat ja niiden vanhojen hyvien aikojen muistelu. Heikkous ei kuitenkaan kosketa pelkästään minua vaan ehkä koko pesäpalloilevaa Suomea. Vanhat tunnesiteet on pystyttävä korvaamaan jollakin uudella. Lapsena ja nuoruudessa rakennetut ihailut ja myhäilyt liittyen pelaaviin tai nyt lopettaneisiin PattU-legendoihin saikin sisälläni merkittävän särön Tirsan lopetettua. Tietyllä tapaa Tirsan uran loppuminen laukaisi viimeistään itsessäni sen pelon, että eivät kai Topi, Sigge tai Törrö ole laittamassa vielä piikkareita naulaan?

Vanhojen hyvien aikoijen muistelu ei kuitenkaan ole epäluottamuslause kenellekään juniorille vaan omaa sisäistä murehdintaa siitä, että omat lapsuuden ja nuoruuden sukupolvet ovatkin tosiasiassa kaartelemassa pikku hiljaa kohti Kontio-turnausta. Tässä tapauksessa kuitenkin toivon, että Tirsan esimerkki uran loppumisesta ei pure nyt nuorempaan eikä vanhempaan pelaajapolveen vaan niin 1982 tai 2002 syntyneet pelaajat jatkavat vielä KeltaMustissa ensi kaudella. Pesäpallo ei katso ikää ja Tirsan kohdalla päätöksen toki ymmärtää. Akillesjänne alkoi oikeasti olla klesana.

Eri kenttiä ja muuta sen sellaista

Tämän viikon alussa laitettuani Tirsalle viestiä WhatsAppissa ja höngittyäni etenkin tämän jutun kirjoittamisessa viikonlopun aikana, sain vastauksen että ”Vois kai sitä tieten, mutta ehkä muutama päivä olis paikallaan sulatella asioita.”. Tirsan vastaus ei ollut tyly ja jätti hymiöllä toivomisen varaa. Sen jälkeen ymmärsin, että totta, olisi hyvä antaa miehelle hetki huiliaikaa. En ole koskaan itse uraa lopettanut, mutta ehkä uransa lopettaneella voi olla muitakin ajateltavaa kuin tällaisen artikkelin julkaisu tai kirjoittaminen. Toki tärkeää varmasti tämäkin.

Miesten Superpesiksen välierien ollessa pahimmoilleen nyt käynnissä, ensimmäisenä kysymyksenä heitinkin puhelimessa Tirsalle, seurasiko hän parhaillaan pesäpalloa – edes Vimpelin ja Sotkamon välistä ottelua? Tirsa oli juuri tullut ulkoa lasten kanssa ja kysyi sitten minulta, että oliko siellä tosiaan sellaiset pelit käynnissä? Myönsin itsekin seuraavani pelejä sivusilmällä, sillä meidänhän pelit olivat loppuneet jo viime viikonloppuna puolivälierissä.

Ensin laitoin tuoreen eläkeläisen valitsemaan oman dream teamin niistä pelikavereista, keiden kanssa hän oli saanut uransa aikana pelata samassa joukkueessa. Kärjeksi Tirsa valitsi luonnollisesti itsensä, ja Topi Kosonen ja Sami Haapakoski tulivat kakkosena ja kolmosena. Neloseksi Tirsa otti Pertti Mäkelän ja vitoseksi hyvän ystävänsä Tuomas Jussilan. Ykköskärjen jatkeeksi ja etukentälle Tirsa valitsi mukaan vielä PattU:sta Marko Rasinkankaan. Lauri Kivinen, Iiro Kuosa ja Timo Vesaluoma pääsivät myös mukaan Tirsan yhdeksikköön. Kysyttäessä vielä jokereista, mukaan liittyivät Sami Ahola, Juha Niemi ja Aleksi Rautiainen ja kakkospelinjohtajana Sami Sirviön aisaparina häärisi Jari Törmänen. Näin Törrökin saataisiin mukaan rosteriin.

Tirsan all-time dream team

Timo Kallio
Topi Kosonen
Sami Haapakoski
Pertti Mäkelä
Tuomas Jussila
Marko Rasinkangas
Lauri Kivinen
Iiro Kuosa
Timo Vesaluoma
Sami Ahola
Juha Niemi
Aleksi Rautiainen
1.pj Sami Sirviö
2. pj Jari Törmänen

”Kysyt nyt kuitenkin kuka oli pesäpallokenttien väriläiskä niin vastaan ehdottomasti Antti Tokkari. Todella erikoinen ja sanavalmis kaveri, vaikka en ehtinyt hänen kanssaan montaa peliä pelaamaan.”

Pelaajista jatkoimme keskustelua moneen otteeseen kierretyille Suomen eri pesiskentille. Mies itse kertoi viihtyneensä aina Sotkamon Hiukan pesisstadionilla, sillä siellä oli hyvä tunnelma ja pomppu nousi säästä riippumatta. Myöhemmillä PattU-kausilla voittoja ei aina Sotkamosta satanut, mutta tämäkään ei kääntänyt Tirsan mielipidettä lempistadionista. Liekkö vuoden 2008 mestaruus vai mikä lopulta kantoi Sotkamo-ihastusta loppuun saakka. Jokaisen kentän sanotaan olevan lähtökohtaisesti erilainen pelata, mutta Tirsan mukaan erilaisuuteen silti eniten vaikutti vastustajajoukkueen pelityyli ja ehkä monet muut seikat kuin pelkkä kenttä kenttä. Yhtenä esimerkkinä PattU:lle vaikeista paikoista pelata ajan saatossa olivat Nurmo, Kankaanpää, Kitee ja Joensuu. Nurmossa pelattiin juoksun pelejä ja Kankaanpäähän oli aina pitkä matka. Kitee ja Joensuu olivat taas nykyään ärsyttävän hyviä joukkueita ja siksi myös vaikeita vieraskenttiä.

”Mulle kentässä ehkä eniten vaikutti nousiko siellä pomppu vai ei. Kotiuttaminen vieraskentällä on aina hankalampaa, koska siellä ei ole treeneistä tuttuja kiintopisteitä mistä kohdin lähteä lyömään tai jotain muuta tuttua taustaa takana. Esimerkiksi Kiteellä on vaikea pelata koska polttolinja on takatilanteessa lähellä niin juoksun saa vain jos lyö palloa väliin. Siksi on hankalaa voittaa, koska pallon lyöminen väliin tahtoo olla vieraskentällä on vaikeampaa kun ei ole kotikentän tuttua tunnetta.”

Kenttäolosuhteisiin Tirsa kertoikin hyvän esimerkin Raahen MiiluAreenalta, jossa ennen oli iso musta mainos pääkatsomon taustalla. Nyt kun tällä kaudella mainokset vaihdettiin valkoisiin ja kiiltäväpintaisiin, kolmosrajan kääntölyönnit oli ulkona vaikea erottaa. Samoin Kouvolassa penkin väritys nielaisi mukavasti ulkopelaajalta pallon hukkaan. Tirsan mukaan Raahessa oli aina tottunut siihen että kentällä tuuli, mutta satoi vain harvoin. Vimpelistä taas mieleen muistuu jotkut päivällä pelatut ottelut, jossa aurinko porotti poikkeuksellisesti oikealta puolen lyövän silmään.

”No varmaan se optimaalisin sää olisi sellainen, että puolipilvistä eikä aivan sininen taivas. Silloin ossuu paremmin tolppaan ja pystyy arvioimaan syvyyksiä. Sitten ehkä joku +20 astetta ja mieluiten vaikka kello 16.00 ettei tarvitse koko iltaa odottaa peliä. Nykyään pallot kulukee paremmin kelillä kuin kelillä ja ne ovat kehittyny tosi paljon jos vertaa vaikka viidenkin vuoden takaiseen. Uusia palloja ei tarvi hakata meneväksi vaan ne kulukevat heti uutena!”

Pesäpallo ja työelämä

Halusin jutella Tirsan kanssa myös työn ja urheilun yhdistämisestä. Tietyllä tapaa meidän kannattajien keskuudessa ikuisuuskysymyksiä on, ainakin sellaiselta kuka ei pesäpalloa seuraa, kuinka moni on täysin pesäpalloammattilainen ja mitä hommia kukanenkin pelaaja pesäpallon ohella tekee? Tirsan mukaan työn ja urheilun yhdistäminen oli helpompaa mitä vanhemmaksi tuli, sillä pelin opiskeluun kului entistä vähemmän energiaa. Nuorena pelaajana ei tunne niin hyvin vastustajia mitä kokeneempana. Kausien karttuessa Tirsa oppi tuntemaan miten kutakin vastaan kannatti pelata ja miten eri pelaajat käyttäytyivät missäkin tilanteessa. Tirsan ja urheilun kannalta työskentely Raahen SSAB:n tehtaalla ei ollut ehkä papereissa paras tapa urheilijalle; herääminen aamu kuudeksi töihin otti omansa palautumisesta ja unesta. Isossa kuvassa kuitenkin Tirsa mainitsee SSAB:n ja Raahen tehtaan olleen hänelle varsin toimiva paketti.

”Tehtaalla on aina myötämielisesti suhtauduttu minunkin pesäpalloiluun jo ihan alusta alkaen. Totta kai sitä itsekin ymmärtää, että tämä paletti on vaatinut joustoa niin työnantajalta kuin omilta työkavereilta. Vapaata on saanut hyvin ja työvuoroista on pystynyt sopimaan.”

PattU:n joukkueen sisällä ei hirveästi käytetty energiaa työasioista jauhamiseen. Jokainen tekee siviilissä jotakin, ja työ on kaikille vähän oma juttu joukkueen ulkopuolella. Tirsan mukaan fyysisten töiden puuttuminen omista töistä on auttanut jaksamaan paremmin kentällä ja treeneissä, mutta samalla työ on saattanut kuormittaa henkisellä puolella. Pesäpallopiireissä moni pelaaja on opettajana ja tällöin he pystyvät kesän ajan jaksottamaan treenit paremmin; fysiikka aamulla ja laji illalla. Samoin pelipäivän jälkeen pystyy rauhassa tehdä palauttavan treenin seuraavana aamuna ja muuten ottaa lepoa päivisin tiukan ottelutahdin keskellä. Tästä Tirsakin sai esimakua pidettyään pidemmän sapattivapaan työelämästä.

Juniorin kasvu ja pelin henkinen puoli

Kopasin vähän Tirsan mielipidettä myös junioripuoleen ja siihen kuinka kasvetaan Superpesis-pelaajaksi. Pattijoella on nimittäin jonkun aikaa peräänkuulutettu junioreiden tulemista edustuksen rinkiin, kun taas itselleni Tirsat ja muut kokeneemmat pelaajat ovat tuoneet enemmän iloa ja tunnesidettä lajin seuraamiseen. Tai sanotaanko näin, että vanhempiin pelaajiin itselläni on omakohtainen yhteys, joka on synnytetty kauan aikaa sitten. Tämä ei luonnollisesti tarkoita sitä, että tuntisin jonkun pelaajan henkilökohtaisesti.

Raahessa on kuitenkaan turha enää murehtia muutamia juniorituotannon ohikausia, sillä kaikkien iloksi PattU junioreiden toiminta on palautunut iloisen vilkkaaksi ja tulevaisuus näyttää vähintäänkin – jos ei vihreältä – niin ainakin keltaiselta. Nykyiset edustuksen mukana viillettävät PattU-kasvatit Konsta Launosen johdolla eivät Tirsan mukaan kalpene ikäisilleen. Omasta pelaajapolustaan Pattijoen Urheilijoissa Tirsa muistaakin sen, kuinka tärkeää on ensin pystyä tunnistamaan juniorin potentiaali ja sen jälkeen löydettävä oikea roolitus ja pelaajapolku. Jos jokin ei lähde pyörimään, uudelleen mietintää on uskallettava tehdä.

”Minäkin olin junnuna etukenttämies, mutta en ole pelannut miesten pelejä edessä. Minut laitettiin linjaan kun oli nopeat jalat ja pelinluku riittävällä tasolla. Sain samalla omat parhaat avut heti käyttöön. Junnujen kanssa pitää olla siinä määrin tarkkana, että jokaiselle pelaajalle pitää luoda oma polku. Ei suoraan välttämättä hirveään rooliin vaan mielummin nöyrästi kakkoskeulasta kohti ykköskärkeä.”

Mies eikä mikkihiiri

Eroksi junioreiden ja miesten peleihin Tirsa määrittääkin sen, että junioreilla kaikki pelin sisällä tapahtuvat asiat eivät tule samalla tavalla selkärangasta. Ei sisällä eikä ulkona. Totta kai poikkeuksiakin on ja hyvinkin pelivalmiita yksilöitä Perttu Ruuskan tavoin, mutta pääosin juniori ei alkuun tiedä mitkä hänen hyvät lyönnit ovat miesten tasolla riittäviä ja mitkä eivät. Pelinjohdon on tällöin syytä pystyä tunnistamaan ne kuuluisat hyvät lyönnit ja lähteä jalostamaan yksilön peliä niiden hänen hyvien ominaisuuksien kautta. Miesten peleissä tähän saadaan avuksi vielä kaaren antama taka-apu tai hyvälle lyönnille pedattu tila. Pelkkä hyvä lyönti väärässä paikassa ei nimittäin aina riitä.

”Katsojatkaan eivät aina jaksa katsoa koko pelin kestävää linjaa tai paikkojen petaamista. Joku paukuttaa etumiehiä vähän taakse päin ja sitten pudottaa sen näpin eteen. Tai siis harvalla riittää siihen kärsivällisyys. Siihen kun lisätään vielä jokaisen pelaajan henkilökohtainen oma peli pelin sisällä tai vaikka ulkopeli ja siellä tehdyt asiat. Harva siis muistaa vuoroparia kauempaa ratkaisuja mitä joku pelaajista on kentällä tehnyt. Tai pudotuspeleissä mitä joku on tehnyt edellisessä pelissä. Nämä kaikki asiat vaikuttavat sitten omaan peliin ja näitä asioita käydään läpi ennen peliä. Kaikki vaikuttaa kaikkeen ja muut omaan tekemiseen.”

Taktisuuden lisäksi allekirjoittanutta onkin aina viehättänyt pesäpallossa sen henkinen puoli. Pelin aaltoilu, painetila, jaksopeli tai vaikka vastustajan masentava lyönti muuttavat peliä pelin sisällä. Lukkarin pitäessä tempoa miettimään ei myöskään liikaa ehdi. Osa Tirsan kertomista peliesimerkeistä viuhui jo pelkästään puhelimessa ohitse kuin Topin kierteinen kakkosraja puhkaisu. Sen kuitenkin olen pesäpalloa seuratessa sisäistänyt, että pesäpallossa lyöjä on aina yksin. Joku voisi väittää kaaren olevan pelaajan apuna, ja niin se toki onkin taka-apuineen ja väärä-huutoineen, mutta tarvittavaa fyysistä suoritusta sekään ei sentään pelaajan puolesta tee.

”Lyönnin laatu on aina ykkönen. Jos joskus poltattaa oman kärkietenijän niin ei siinä yleensä kukaan ala sättimään toista. Siinä on menty niin kuin on suunniteltu ja pelinjohto aina päättää mikä on kenenkin numero hihassa. Suorituksia tulee paljon ja useimmat niistä onnistuu. Toki jos joku lähtisi omalla päätöksellä yrittämään jotain aivan tyhmää ratkaisua niin kyllä sellaiseen ainakin pelinjohtaja viimeistään kopissa puuttuisi. Mekin Jussin kanssa sovittiin aina mitä tehdään ja mitä lyöntejä saa lyödä ja mikä on lyönnin tavoite. Jos viimeisellä lyönnillä näyttää, että on läpäripaikkoja niin yhdessä sekin riski on otettu. Ei kukaan pelaaja rupea itsekseen sooloilemaan.”

”Mitä pelinjohtoon tai merkkipeliin muuta tulee niin yleensä pelinjohtajalla on kauden aikana 2-3 merkkiä, jota käytetään. Osa pelinjohtajista kyttää vastustajien merkkejä pelien aikana ja videolla, osa taas ei ollenkaan keskity siihen. Kaarella jokaisella pelaajalla on oma roolinsa. Vääränhuutajiakin on jo useampi erilainen, mailamiehiä ja sittenhän siellä on taka-apumies. Se on kanssa tosi tärkeä ja tulevaisuudessa sen rooli varmasti kasvaa entisestään. Tässä tämän kauden joukkueessa jokainen osasi pelata taka-avulla ja sitä Jussi meille paljon painottikin. Pienet ja vaakamailalyönnit, niihin taka-apua käytetään. Minulle taka-apumies huikkasi myös kääntö- ja välimiespompun paikat jos niitä aukesi. Lyöjänä ei ehdi liikaa tuijottelemaan ulkokentän sijoittumisia vaan kaarelta tulee se apu tarvittaessa.”

”Jos kentällä tai ulkopelissä sattuu itselle virhe niin nollaan sen miettimällä missä pallo on nyt ja mikä tilanne on käynnissä. Täytyy vain heti miettiä mitä tästä hetkestä on ennakkoon sovittu ja toteuttaa sitä.”

Hei älä karkaa!

Juttujen jäädessä Tirsan kanssa pahasti puolitiehen, nyt lopuksi voin tunnustaa, että olisin helposti voinut kirjoittaa Tirsan urasta vaikka toisen samanlaisen tekstin. Kuitenkin aivan kuten Timo Kallion pesäpallourassa, elämän raadollisuus puuttui minun ja Tirsan väliseen keskusteluun. En halunnut jättää tämän tekstin kirjoittamista enää ensi viikkoon, sillä omat työt ja uudet kirjoitukset kaatuisivat jo maanantaina päälleni. Ehdimme jo sopimaan puhelimessa uuden soittoajan juttujen jatkumiselle, mutta ajattelen kuitenkin niin, että hyvät asiat jäävät aina kesken ja toinen soitto jääköön johonkin seuraavaan kertaan. Tämä soittamatta jättäminen voi olla myös hiljainen toive siitä, että Tirsa pukisi vielä joskus KeltaMustaa ylleen. Heh.

Alkuvuonna kirjoitettu Tirsan henkilökuva ja ylipäätänsä silloin tai nyt käydyt keskusteluhetket Tirsan kanssa jättivät minulle sellaisen maun, että peli, elämä tai energia ei oltu Tirsan kohdalla missään määrin pelattu loppuun. Tarkoitan tällä sanomisellani sitä, että voisin aivan hyvin tulevan talven kähmeessä tai jopa jonkun muun kirjoittajan toimesta vielä haastatella herraa lisää. Niin moni asia ja tietämys jäi nimittäin vielä tulematta julki. Olisi myös mukava kuulla muidenkin tarinoita ja muisteloita Tirsan uran saavutuksista ja pelikentillä nähdyistä otteista, vaikkakin tämä kuuluu nyt siihen vaaralliseen vanhojen hyvien aikojen muisteluihin.

Tirsalle jos jollakin on kertynyt historiadataa lajista nimeltä pesäpallo ja siksi uskon, että Raahessa ollaan hereillä siinä, että tuo oppi, kokemus, peliäly ja taito saadaan jalostettua seuraavillekin sukupolville mahdollisimman raakana ja tuoreena. Hyvästä pelaajasta puhutaan yleisesti paljon, mutta hyvästä pelaajasta sekä hienosta ihmisestä ei koskaan liikaa. Kiitos Timo Tirsa Tilli Kallio!

Tirsan uran statsit täältä!