Otteluennakko: PattU Hyvinkään ja Kouvolan vieraaksi
Pattijoen Urheilijoiden Superpesismiehistö lähtee hakemaan kauden avausvoittoa, kun ottelut jatkuvat tulevana viikonloppuna Hyvinkään Tahkoa ja Kouvolan Pallonlyöjiä vastaan.
Hyvinkään Tahko aloitti kauden kahdella tappiolla Sotkamon Jymyä ja Kouvolan Pallonlyöjiä vastaan, mutta Tahko sai pistetilinsä auki kauden kolmannessa ottelussa torstaina Siilijärven Pesiksen kustannuksella voitettuaa Pohjois-Savon pesis ylpeyden lukemin 2-0 (8-0, 6-2). Tahko vahvistui täksi kaudeksi kolmella pelaajalla. Isoin kaappaus oli, kun Kouvolassa hurjia tehoja pari kautta tehnyt Juha Korhonen palasi kasvattajaseuraansa. Lautasen ääreen seura hankki Sotkamon Jymyn juniorimyllyn käynyt, viime kaudella Lipossa syöttäneen nuoren Kalle-Tapio Huuskon. Etenijäpuolelle Tahko puolestaan hankki Kankaanpään Mailassa viime kaudella erinomaisia otteita esittäneen pikakiituri Teemu Rouhiaisen. Tahkon pelinjohtaja Iiro Haimi lupaili tälle kaudelle räiskyvää ja yllätyksellistä peliä, joten Raahelaisryhmän pitää olla tarkkana lauantain pelissä Pihkalassa.

Kouvolan Pallonlyöjät on aloittanut kauden erittäin vakuuttavasti voitettuaan kaikki kolme ensimmäistä peliään. Kouvola lähtee kauteen ilman lyöjäjokeria, sillä Juha Korhosen siirryttyä Hyvinkäälle joukkue paikkasi jokeripaikan seuran omilla kasvateilla. Myös Teemu Nurmio ja Konsta Hyötyläinen vaihtoivat maisemaa. Viime kaudella pienessä roolissa olleet Nurmio & Hyötyläinen lähtivät hakemaan isompaa roolia täksi kaudeksi Imatralle. Seura oli hereillä syksyn aikana pelaajamarkkinoilla ja sai hankittua Sotkamossa koko uransa pelanneen 33-vuotiaan Antti Hartikaisen. Hartikaisen tulo Kouvolaan tuo reilusti monipuolisuutta joukkueen sisäpeliin. Vaikka Kouvola ilman lyöjäjokeria pelaaki on se esittänyt erinomaisia otteita sisällä alkukaudesta. Joukkue tekee loistavasti tilannetta trio Mäentausta-Lammila-Hartikainen johdolla ja lyöntipuolella loistavassa iskussa ovat olleet kokeneet Matti Latvala ja Toni Laakso.
Pattijoen Urheilijat lähtee vieraspelireissuun hyvillä mielin. Alla on hyvä treeniviikko, joissa pääpaino on ollut ulkopelissä. Kokoonpanoon Keltamustat saavat takaisin Harri Kolehmaisen, joka huilasi loukkaantumisen vuoksi ensimmäisen pelin Sotkamon Jymyä vastaan. Keltamustien mediatiimi kävi tapaamassa Kolehmaista perjantaina harjoitustenlomassa. ”Mukava tulla pienen tauon jälkeen takaisin pelaamaan ja tuoda uutta energiaa, sekä voitontahtoa joukkueeseen”