Otteluraportti ja HP-pelin otteluennakko: Kolme pistettä!
Pattu otti kolme pistettä Imatralta.
PattU pääsi yrittämään ottelun avausjuoksua jo 1. lopettavalla, kun Eemeli Mikkilä pääsi yrittämään Superpesisuransa ensimmäistä lyötyä juoksua. Haastolyönti tuotti kuitenkin niukan palon. Seuraavassa sisävuorossa avauspinnaa pääsi yrittämään Martti Viitasalo, mutta hyvänmallinen tappikumura meni kuitenkin kopiksi.
Kolmannen aloittavalla pellit aukesi, tosin valitettavasti Imatran toimesta. Mikko Kosonen löi kolmospuolelta läpi ja Justus Niemeläinen ja Matias Kauppinen tulivat kotiin. Aappo Savikoskella IPV Yritti ottaa kolmosrajanäpillä lisää juoksuja, mutta siitä onnistuttiin polttamaan.
Niin vain jakso kuitenkin keltamustille kääntyi. Ajolähtö ja ensimmäisellä merkki päälle. Se jäi kopiksi, mutta seuraavalla Karjaluoto löi kakkoskoppari Niemeläisen tontilta kunnarin ja kentällä oli tarpeeksi etenijöitä voittojuoksujen tekoon.
Toinen jakso alkoi ensimmäistä paremmin. Viitasalo löi koppareiden väliin ja Antti Kiiskisellä oli helppo työ kiitää kotiin. Samassa sisävuorossa syntyi Eemeli Mikkilän superpesisuran ensimmäinen lyöty juoksu ja millä tyylillä. Elmeri Bäckman ykköseltä kotiin asti. Kun Imatra ei saanut kuin yhden kavennusjuoksun, pisteet lähti odottamaan huomista kotimatkaa.
Pelit jatkuu huomenna klo 17 Haminan Vallikentällä paikallisia Palloilijoita vastaan. Ykköstilanteiden purkamisessa pitää olla terävämpiä, tämän päivän ulkopeli pitää saada mukaan Haminaan.
HP – PattU su 11.5. Klo 17 Haminan Vallikentällä. Pattukaupasta kannatuslippu 5 euroa.
KeltaMustat toivottaa hyvää äitienpäivää, koitetaan ottaa äitienpäivälahjaksi voitto!
MP