PattU jatkoi voittojen tiellä, Lippo kaatui kuumassa ottelussa.
Superpesismiehistö jätti kauden toisessa harjoitusottelussa toisen paikallisvastustajistaan Oulun Lipon kokonaan juoksuitta, voittaen ottelun lukemin 0-2 (0-6,0-2.) Ottelussa nähtiin kuumia tunteita ja ottelun keskeyttämistäkin harkittiin mutta onneksi paikalle saapuneiden katsojienkin vuoksi ottelu saatiin pelattua kunnialla loppuun. Keltamustat esittivät läpi ottelun etenkin erinomaista ulkopeliä ja muutenkin onnistumisia tuli laajalla rintamalla.
PattU aloitti ottelun sisävuorolla ja mutta aivan ei peli lähtenyt rullamaan halutulla tavalla ja taululla oli jo kaksi paloa kolmen lyöjän jälkeen. Kotiutustilanne kuitenkin saatiin, kun Marko Nikulan välilyönnillä Topi Kosonen ennätti kolmospesälle. Eino Järvelä näpytteli seuraavaksi takatilanteen ja seuraavalla lyönnillä merkkaamaton lyönti tipahti väliin, mailamies oli hereillä ja Kososen toi tilanteeksi 0-1. Lippo sai sen jälkeen painosta aikaan, kun lyöjätykki Marko Pelkoselle pelattiin paloton ajolähtö. Pelkosen kaikki lyönnit lähtivät kovana mutta kaikki paukkuivat pitkin Ouluhallin pressuja ja miehestä ensimmäinen palo. Teräksinen ulkopeli kesti Lipon muutkin yritykset, kun Tapio Salo ja Paavo Pelto polttivat etenijät kotipesään.
Toinen vuoropari käynnistyi keltamustien kannalta erinomaisesti, kun ajolähtöä purkamaan tullut Kosonen löi painuvan lyönnin kolmoskopparin tontilta pressuun ja Jan Hankala toi 0-2 ja läpi ottelun erinomaisesti esiintynyt Tapio Salo 0-3. Lisäjuoksuja ei kuitenkaan onnistuttu tekemään, kun Hannu Huuskonen irroitti ensiksi Pellon taktisella väärällä ja nappasi Kososesta kärpäsen.
Ottelu eteni 0-3 lukemissa aivan neljänteen vuoropariin asti ja silloin tapahtumia nähtiinkin jos jonkinlaisia. Ensiksi Lippo lipsauttaa harhaheiton juoksuradalle asti ja Markus Lehtiniemi saa jolkotella rauhassa kakkospesälle. Marko Nikula lyö loistavan lyönnin koppari VP-Jokisen tontille ja pallo lipsahti pressuun ja tilanne muuttui 0-4:n. Järvelän lyöntivuorolla alkaakin sitten tapahtumaan, ensiksi mies näpyttää takatilanteen ja lyö seuraavaksi kovaa kakkosrajaan ja pallo napsahtaa pressuun ja kotiin kiitivät sekä Timo Vesaluoma ja ensimmäistä peliään keltamustissa pelannut ja erinomaisesti sekä ulkona ja sisällä pelannut nuori Tomi Kaisto. Tämän jälkeen Lippo lukkari Hannu Huuskonen kuumentui totaalisesti. Kovaa lähtenyt lyönti tuomittiin oikeaksi ja Hannun mielestä pallo oli metrin ulkona ja K-18 kielenkäytöstä saivat osansa niin tuomari Alakangas kuin PattU:n taustajoukotkin. Tilanne kuitenkin rauhottui hetkellisesti mutta neljännen lopettavalla Lipon Jonne Luhtavaaran ollessa lyöntivuorossa, hän löi kovaa kolmosrajaan ja tilanne tuomittiin laittomaksi ja Huuskonen poltti päreensä totaalisesti. Hän heitti pelivarusteensa verkkoon ja päätti poistua kohti pukukoppia. Tässä vaiheessa kakkospelinjohtaja Ilkka Hirvonenkin kuumentui ja suu kävi kovasti joka suuntaan. Tässä vaiheessa tuomari Alakangas teki tilanteeseen ainoan oikean ratkaisun ja kertoi, että peli lopetataan nyt tähän jos tilanne ei rauhoitu. Joka tapauksessa ensimmäinen jakso PattU:lle komein 0-6 lukemin!
Paavo Pellon taidonnäytettä eiliseltä. Miten lyöt väärään? #pesis #patturaahe pic.twitter.com/MiI2nf894b
— Pattijoen Urheilijat (@patturaahe) 19. helmikuuta 2017
Toiselle jaksolle Lipon focus oli kääntynyt oikeisiin asioihin ja he tulivatkin ryminällä ensimmäiselle sisävuorolleen ja he saivatkin pelattua yhden palon ajolähdön Pelkoselle. Pelkosen lyönti suuntautui kuitenkin liiaksi kakkospesän lähettyville ja sisävuoro päättyi tästä seuranneeseen kahteen paloon. Huuskosta ei näkynyt takaisin ja Lipon lukkarointi vastuun otti vastaan raahelaisillekkin tuttu Antti Korhonen. Lehtiniemi täräytti keltamustat myös toisella jaksolla kuskin paikalle pommittamalla takakenttää ja sieltä se lipsahtaakin läpi ja Pelto tuo 0-1. Illan komeimmasta suorituksessa mailan varressa vastasi Paavo Pelto, joka löi komeasti Korhosen taktisen väärään ja pallo aivan pressuun asti ja Teemu Juntunen toi tilanteeksi 0-2. Enempää ottelussa ei juoksuja nähdä ja näin ollen keltamustat saavat pidettyä Lipon nollilla ja napattua makean voiton paikallisvastustajasta lukemin 0-2 (0-6,0-2.)
Toimituksen tärpit:
-Tapio Salo kiitti vastuusta ja esiintyi numerolla 2 vakuuttavasti kirjaamalla kärkilyönnit 6/8.
-Nuori Tomi Kaisto pelasi ensimmäisen ottelunsa keltamustissa, teki komeasti paloja ja toi juoksun.
-Timo Vesaluoma eliminoi Lipon kärkietenijät hakemalla kaksi näyttävää syöksykoppia.
-8 Eri pelaajaa toi juoksun, joka kertoo, että onnistumisia on tullut laajalla rintamalla.
-Eino Järvelä 3/3 kotiutusyritykset sekä Topi Kosonen 2/2.
-Jan Hankala, kentällemenot 2/3
Koppaa kausikorttitarjous TÄSTÄ
Kausikortit myy myös Pattijoen Vapari sekä Raahen LVI-Construction.