PattU nappasi tärkeääkin tärkeämmät 3 pistettä Alajärveltä
Pattijoen Urheilijat ja Alajärven Ankkurit kohtasivat kuuden pisteen ottelussa Kitron pesäpallostadionilla tiistai-illan jännärissä. Joukkue oli molemmille joukkueille erittäin tärkeä, sillä sarjataulukon sijoja 7-14 erottaa vain 3 pistettä. PattU haki tärkeät vieraspisteet Kitrolta napaten kaikki kolme pistettä mukaansa lukemin 0-2 (2-4, 3-6) Kentän kuninkaana hääri Jari Törmänen, joka täräytti yhteensä 5 juoksua.
Ottelu käynnistyi Topi Kososen voittaessa hutunkeiton ja valiten joukkueelleen aloittavan sisävuoron. Ensimmäisessä vuoroparissa keltamustat olivat kuitenkin kohmeessa ja Ankkurit antoivat shokkihoitoa lyömällä karkaamalla 0-2 johtoon Sami Mikkolanahon kotiuttaessa Viljo Sillanpään ja Ville Väliaho Manu Haukkalan osittain keltamustien ulkopeli nukahdusten takia.
Toisessa vuoroparissa Jari Törmänen herätteli joukkonsa täräyttämällä pallon kolmospuolelta maisemiin ja tällä lyönnillä kotiin juoksivat Kosonen sekä Markus Lehtiniemi. Tämä lyönti sytytti keltamustat liekkeihin ja ulkopeliin tuli myös uutta virtaa ja polttoheitot napsahtelivat kovaa suolaten Ankkureiden etenijät. Kauden ensimmäisen vastustajan höynäytyskin näki päivän valonsa, kun Pattu taikoi yhden lyöntivuoron aikana kaksipaloa.
Siinä kaveri löi keskinäpyn ja Pave (Paavo Pelto) poltti etenijän kakkoselle ja minäkin olin pitkällä siinä näpyssä mukana ja kävin tuulettamassa kakkospesässä asti ja sitten hoksasin, että tässä on sauma ja sanoin Marcelle, (Marko Nikula) että pidä pallo räpylässä ja juoksin takaisin lautasen ääreen ja kaveri irtos ykköseltä ja palohan siitä tuli. Saatiin tällä vielä kaverin lyöntijärjestys katkeamaan huonoon paikkaan, kommentoi Topi Kosonen tätä kikkaa.
Neljännen aloittavalle Pattu sai rakenneltua sopivasti ottelun ensimmäisen palottoman ajolähdön ja sai annettua painetta Ankkureiden ulkokentälle. Lehtiniemen kotiutusyritykset Ankkurit kestivät vielä, mutta tulikuuman Törmäsen keskipompulle alajärveläiset eivät kuitenkaan voineet mitään, vaan PattU siirtyi 2-3 johtoon Harri Kolehmaisen tuomalla juoksulla.
Törmäsen jälkeen ajolähtöä purkamaan asettui Eino Järvelä. Pelinjohtaja Juha Karjaluoto löi lentomerkkiä päälle ja Eikka laittoi hidastettua kakkospolttajaa kohti ja pallo ei koskaan kotipesään löytänyt ja keltamustat johtivat 4-2 Kososen syöksyessä kotipesään.
Neljännen lopettava käynnistyi hyvin, kun etutilanteessa kenttä tyhjeni haavoihin ja tämän jälkeen keltamustat naputtelivat nopeasti palot taululle ja jaksovoitto maistui pitkästä aikaa todella makealle!
Toinen jakso alkoi hyvin, kun ulkovuorossa keltamustat piti ensin nollat ja omalla sisävuorolla PattU siirtyi kuskin paikalle naputtaen kaksi juoksua. Ensiksi Timo Vesaluoma tiputti pallon komeasti kolmoskoppari Viljo Sillanpään eteen ja Pelto juoksenteli kotiin. Seuraavan juoksu nähtiin, kun PattU:lla oli kolme lyöjää jäljellä. Karjaluoto komensi etenijäjokerin tehtäviin Järvelän, joka näpytteli itsensä kentälle ja loukkaantumisen jälkeen paluun pelikentille tehnyt Marko Nikula näpytteli Eikan kakkoselle ja haavoitti itsensä ykköselle. Kakkostilannetta purkamaan tullut Törmänen löi pallon kakkosrajasta maisemiin ja Järvelä toi keltamustat 0-2 johtoon.
0-2 lukemissa mentiin kolmannen lopettavalle asti, jolloin Ankkurit sai hanansa auki lyöjäjokeri Mikkolanahon lyödessä pallon takaaläpi ja lukemat tasoittuivat 2-2:een. Ankkurit siirtyivät ensimmäisen kerran ottelussa johtoon, kun Viljo Sillanpään lyönti tipahti kakkosjatkeelle ja kotiin juoksi Mikkolanaho.
PattU ei tästä kuitenkaan hätkähtänyt vaan kolmannen lopettavalla Törmänen löi kakkosrajanäpyn ja Kosonen ennätti kotipesään niukasti ja ottelun ratkaisua siirryttiin hakemaan neljännestä vuoroparista.
Keltamustien ulkopeli oli rautaa ja Ankkurit saatiin pidettyä ilman juoksuja ja se tarkoitti sitä, että PattU tulisi nappaamaan vähintään kaksi pistettä Kitrolta mukaansa. PattU oli kuitenkin päättänyt, että tänään täysi pistepotti matkaa Raaheen. Kosonen löi pallon kakkoskopparin eteen ja pallo pomppasi lopulta yli ja ottelu oli ratkennut, joukkueen kapteeni Kososen kunnariin.
Ottelun tilastot
Lehdistötilaisuus: