Pisteitä jaossa ensimmäisen kerran Seinäjoella sunnuntaina.
Tänä sunnuntaina on ensimmäistä kertaa pisteitä jaossa, kun Halli-SM-ottelut starttaavat PattU:n osalta Seinäjoella JymyJusseja vastaan klo 16.00 starttaavassa ottelussa.
Vaarallisen kotiuttajajokeri Jukka-Pekka Vainionpään johdolla JymyJussit tulevat olemaan ensimmäinen hyvä tasonmittaus siitä, missä vaiheessa keltamustien peli tässä vaiheessa talvea on.
Kokoonpanopuolella PattU lähtee matkaan tutulla formaatilla. Harri Kolehmainen, Paavo Pelto ja Timo Kallio muodostavat supernopean kolmikon ja lyöntijärjestyksessä seuraavana tulevat Topi Kososen ja Markus Lehtiniemen tehtävänä on paukutella miehet kotipesään.
Kakkoskärki lähtee liikkeelle numerolla kuusi pelaavasta idän pikajuna Teemu Juntusesta, mutta käytännössä pelinjohtaja Juha Karjaluoto pystyy lähtemään peluuttamaan joukkuettaan mistä kohdin lyöntijärjestystä vain, sillä ruutupaitaosastolta löytyy kaksi kovaa kotiuttajajokeria Ossi Meriläisen ja Jari Törmänen johdolla. Kokoonpanossa nähdään myös nuorta lahjakkuutta, kun Antti Karjaluoto debytoi jokeripaidassa.
Ottelua pystyy seuraamaan pesislive.fi tulospalvelun kautta sekä PattU:n somekanavien kautta. Facebook, Twitter, Instagram, mikäli et vielä seuraa PattU:a somessa nyt on hyvä aika hypätä mukaan tähän 90-vuotisjuhlakauden tarinaan.
Kuuntele Juha Karjaluodon mietteet ennen Halli-avausta.
Alustava kokoonpano:
1.Harri Kolehmainen
2.Paavo Pelto
3.Timo Kallio
4.Topi Kosonen
5.Markus Lehtiniemi
6.Teemu Juntunen
7.Tuukka Sarkkinen
8.Marko Nikula
9.Jere Achrén
10.Ossi Meriläinen
11.Antti Karjaluoto
12.Jari Törmänen