Sarjakärki Vimpeli vieraaksi Rännärille.
Superpesismiehistö jatkaa otteluitaan voitokkaan Kempele ottelun jälkeen jo huomenna torstaina klo 18.00, kun sarjaa seitsemän pelatun ottelun jälkeen johtava Vimpelin Veto saapuu vierailulle Fennovoiman isännöimään otteluun. Rännäri oli viime kaudella saarelaisille vaikea paikka pelata, sillä runkosarjassa keltamustat voittivat Rännärillä sensaatiomaisesti 2-0 ja puolivälierissä raikulipojat kiusasivat tosissaan lopulta finaaleihin asti menneitä Vimpeliläisiä.
Harri Kolehmainen, millä mielin huomiseen Vimpeli otteluun?
-Voittopeli alla ja huomiseksi luvannut +20 astetta ja aurinkoa, niin mikäs tässä! Uskon, että viime pelin voitto vapautti koko joukkuetta ja ajateltiin ihan tosissaan lähteä kiusaamaan kärkiporukka Vimpeliä
Vimpeli on tähän asti lyönyt eniten juoksuja. Miten heidän lyöntipelinsä saadaan kuriin?
-Topi on saanu vaihtelevalla syötöllä sitä kuriin hyvin, nyt viime peleissä mitä ollaan niitä vastaan pelattu mutta tietysti pitää olla hereillä kokoajan ulkona on niillä sen verran kovia lyöjiä. Mut ei siellä mitään poppaskonsteja tarvi alkaa tekemään, vaan luotetaan omaan tekemiseen.
Vimpeli on päästänyt ehkä hieman yllättäenkin vähiten juoksuja tähän mennessä, mistä se kertoo?
-Niillä on kovaluokan ulkopelimiehiä.. ja vaihtuvuus porukassa on ollut pieni. Mutta ollaan kyllä scoutattu huomiselle ViVen heikot kohdat johon lähdetään iskemään.
Lopuksi Harri halusi lähettää terveisiä Sami Haapakoskelle:
-Ykköspesältä ei sitten kannata hamuta liian isoja lähtöjä tai muuten voi käydä köpelösti.
Nettitoimitus ei saanut selville viittasiko Harri terveisillään tähän kolme vuotta sitten tapahtuneeseen tilanteeseen: