Viittanen nosti KeKin sillasta ja ratkaisi voiton supervuoroparissa.
Pattijoen Urheilijat kohtasi paikallisvastustaja Kempeleen Kirin Rännärillä kauden ennätysyleisön edessä (1110) KeKi venytti ottelun supervuoropariin ja voitti lopulta Jarmo Viittasen kunnarilla 1-2s (4-3,4-5,1-4) PattU:sta parhaana palkittiin 9/9 kärkilyönnit kerännyt ja kaksi juoksua tuonut Jussi Kemilä. KeKin parhaana palkittiin 2+6 lyönyt Jarmo Viittanen.
Ottelu käynnistyi KeKin sisävuorolla ja 1-3 tilanteessa Juhani Ojala löi pallon kolmosjatkeelle, Heikki Savikoski juoksi kotipesään ja KeKi siirtyi 0-1 johtoon. PattU:n kavennus tuli kuitenkin välittömästi, kun takaisin jokeripaitaan palannut Eino Järvelä löi ajolähdössä vapaan kupperin väliin ja Paavo Pelto tasoitti tilanteeksi 1-1. Saman miehen mailasta syntyi myös johtojuoksu toisen lopettavalla Ville Majavan juostessa kotipesään. KeKi tasoitti ottelun Jani Lassilan keretessä kotipesään niukasti ennen palloa, lyönnin löi Jarmo Viittanen. Neljännen aloittavalla Viittanen vei KeKin ensimmäisen kerran johtoon ja keltamustat lähtivät yhden juoksun takaa taistelemaan jaksovoitosta. Topi Kososen tullessa purkamaan ajolähtötilannetta oli taululla yksi palo. Kosonen käänsi lyöntinsä viime hetkellä kolmosrajaan ja Majava lensi kohti kotipesää huimalla vauhdilla ja räjäytti Rännärin kauden ennätysyleisön täyteen huutoon ja ensimmäinen jakso oli tasoittunut. Tilanne jatkui päällä ja ratkaisun avaimet olivat lyöjäjokeri Järvelän harteilla. Törmänen laittoi merkin päälle, Järvelä löi pallon takuuvarmasti kopparin eteen Pellon syöksyessä kotipesään ratkaisten ensimmäisen jakson voiton keltamustille lukemin 4-3.
Toisen jakson ensimmäisen lopettavalla Viittanen löi jo illan kolmannen juoksunsa Lassilan tuodessa. Mutta toisen aloittavalla keltamustat löivät kaasun pohjaan ja karkasivat 2-1 johtoon ja hyvä sisävuoro heijastui myös sisäpeliin ja PattU sai pidettyä KeKin toisen lopettavalla nollilla. Kolmannessa vuoroparissa Kosonen puhkaisi ajolähdöstä keskisauman ja Majava toi illan neljännen juoksunsa ja tilanteeksi muuttui 3-1. KeKin vastaus tuli, kun Viittanen täräytti kahdella palolla ja viimeisellä lyönnillään pallon takaa läpi ja kiersi kunnarin ja näin ollen tilanne muuttui hetkessä 3-4 vierasjohdoksi. Neljännen aloittavalla keltamustat taistelivat pelin tasoihin Jussi Markuksen kotiuttaessa ottelussa vakuuttavasti esiintyneen Jussi Kemilän. KeKi sai siis mahdollisuuden ratkaista toisen jakson voiton neljännen lopettavalla ja yhden palon ajolähdössä ratkaisijan viittaa tarjottiin jo tähän mennessä 1+5 naputtaneen Viittasen harteille. Ensimmäisellä lyönnillä pallo leijaili kuitenkin kopiksi, mutta toisella lyönnillä Viittanen sai pidettyä ajolähdön päällä ja tilannetta purkamaan tullut Antti Vihtkari löi pallon kakkosjatkeelle ja venytti ottelun ratkaisun supervuoropariin.
Supervuoroparin ratkaisu nähtiin, kun Viittanen löi illan toisen kunnarinsa ja taululla nähtiin tylyt 0-4 lukemat. PattU:n ainoan juoksun löi superpesis uransa ensimmäisellä nuori Antti Väänänen, mutta tämän lähemmäs PattU ei päässyt vaan KeKi ryösti tärkeät pisteet tylysti mukaansa.
Lehdistötilaisuudessa Jari Törmänen kommentoi ottelua seuraavasti:
”Ollaan hyvin hallittu viime otteluita ja kaikki on ollut omissa käsissä ja peli on ollut menossa niinkuin on pitänytkin, mutta sitten on tullut henkilökohtaisia virheitä ulkopelissä, jotka ovat ratkaisseet ottelun vastustajalle ja näin se sitten kävi tänäänkin. Tärkein juttu on mitä lähdetään nyt työstämään, että saadaan pidettyä oma peli kasassa koko ottelun ajan”
Pattijoen Urheilijat jatkaa otteluitaan sunnuntaina klo 17.00, kun Sotkamon Jymy saapuu Rännärille vierailulle.