PattU blogstory-series 2020: henkilökuvassa Sami Haapakoski

24 tammikuun, 2020

Pattijoen Urheilijat järjesti somekanavissaan kannattajilleen äänestyksen; ketkä viisi PattU-pelaajaa ansaitsivat tulla kuulluksi kattavan henkilökuvan muodossa? Kannattajat valitsivat viiden kärkeen Topi Kososen, Sami Haapakosken, Timo Kallion, Juuso Keski-Koukkarin ja Jari Törmäsen. Viisi pelaajaa, viisi henkilökuvaa – tervetuloa syöksymään kauden 2020 PattU-pelaajien uraan ja elämään!

Sami Haapakoski

Saamme kuin saammekin sovittua sopivan soittoajan aina vikkeläliikkeisen Sami ”Sigge” Haapakosken kanssa. Minua oltiin varoiteltu sekä Siggen että muiden toimesta, että Sigge ei puhemiehistä ollut parhaasta päästä, mutta luotin, että hänestä tarinaa irtoaisi kun vähän antaisi aihetta ajatteluun. Pakkohan näin hyvällä pelaajalla oli olla jotain sanottavaa. Mistä ylipäätänsä lempinimi ”Sigge” oli peräisin?

H-T Group Oy:n toimitusjohtajana siviiliammatissa työskentelevällä Haapakoskella on jo pidemmän aikaan pitänyt kiirettä. Työt, perhe ja pesäpallo rytmittävät hänen arkeaan eikä vapaa-ajalla tarvitse keksiä ylimääräistä tekemistä. Itse puheluun hän vastaa kotoaan Ylivieskasta, missä Haapakosken perhe on asunut vuodesta 2007 lähtien. Haluan keventää haastattelun tunnelmaa, ja kysyn miksi Sigge herää niin aikaisin ja laittaa WhatsApp-viestiä jo ennen kello seitsemää? Hän kehuukin perheensä heräävän aina kukonlaulun aikaan – töihin on mentävä! Näinä viikkoina ilmanvaihtokanavien puhdistamista on tehty Haapavedellä, minne ajaa kyllä näppärästi Ylivieskasta.

Puhuttaessa Siggen mittavasta ja menestyksekkäästä pesäpallourasta, ilmanvaihtokanavat seuraavat vähintään näiden puheiden perässä. Milloin on painettu yötäpäivää töitä ja sitten iltaisin pesäpalloa, milloin siirrytty malliin, missä kesäisin vain pelataan ja muuten keskitytään yrityksen toimistohommiin. Ennen pesäpalloon ja tarkemmin Siggen uraan syöksymistä kerrottakoon, että vuodet Kuopiossa Puijon Pesiksen paidassa johdattivat nykyiseen siviilityöhön ja yrittämisen pariin. Silloinen PuPen sponsori (Hannu Keinänen) pyysi Siggeä mukaan ilmastointikanavien puhdistuksen pariin ja nyt ammattia on harjoitettu pian 20 vuoden ajan. Työn ohella Sigge on opiskellut alaa oppisopimuksen kautta ja käynyt paljon siihen kursseja.

Vapaan keskustelun ohessa kerroin Siggelle henkilökuvan tavoitteista. Koitimme yhdessä selvittää ja monessa kohdin muistella miehen eri uravaiheita, veljesrakkautta isoveljeen Jussiin ja rakkautta lajiin nimeltä pesäpallo. Sananlasku jos ei tunne menneisyyttä, ei uuttakaan ymmärrä, sopi hyvin tähänkin tarinaan. Miten siis Ylivieskasta kasvaneesta pienestä pojasta kasvoi yksi kaikkien aikojen parhaista pesäpalloilijoista?

”Isoveljeni Jussi on minua viisi vuotta vanhempi. Kahdestaan ollaan saatu tapella koko nuoruus. Jos nykyään vaikka omat lapset ja Jussin lapset tappelisivat samalla tavalla mitä me aikoinaan, niin kyllähän sitä pitäisi väliin mennä. Oli se kyllä välillä järjetöntä kinaamista!”

Rautateiden risteyskohta – Ylivieska

Siggen pesäpalloura käynnistyi Ylivieskassa. Velipoika Jussi pelasi Kuulassa ja poikien isä oli pelannut Ylivieskassa, Haapajärvellä ja Oulussa. Siggen mukaan nämä vaikuttivat varmasti oman pesäpalloharrastuksen aloittamiseen. Jo pienestä pojasta pitäen Sigge istui kentän laidalla ja pian touhu laajeni pihapeleihin. Parhaiden kavereiden kautta he pelasivat pesäpalloa muuallakin kuin pelkästään Suvannon kentällä.

Lempinimi ”Sigge” juontui myös noihin Ylivieskan aikoihin, sillä aikoinaan Ylivieskan Kuulassa pelannut, nykyinen Kempeleen Kirin manageri Sami Saloranta ryhtyi kutsumaan pienikokoista Samia leikkisästi joukkueen kesken sikiöksi. Myöhemmin lempinimi hiottiin nykyiseen ”Sigge”-muotoon.

”Taisi olla omia ensimmäisiä Kuulan miesten harjoituspelejä Suvannolla ja oli ykköskakkostilanne. Pelinjohtajalla oli alkuun merkki päällä, mutta sitten hän laski sen ja sipisi, että räppää kakkospuolelta läpi. Sehän sattui menemään jokeen saakka ja siitä oli tämä pikkupoika ihmeissään.”

Kallavesj, Kallavesj, järviij järvi, siinä pesjäet

Sigge pelasi Kuulan vuosien jälkeen ja armeijan ajan vielä PattU:n A-pojissa ja pääsi kolkuttelemaan silloin Superpesismiehistön porteille. Hänestä tuntui hienolta pelata paikkakunnalla, missä edustusjoukkue pelasi Superpesistä ja Pattijoen silloinen tekeminen aiheutti hänessä suurta ylpeyttä. Silloisissa A-pojissa pelasi myös muita ylivieskalaisia, kuten Matti Kukkola ja Ville Knuuti. Yhdessä pojat ajoivat Ylivieskan ja Raahen väliä.

Noihin aikoihin PattU:n edustusjoukkue koettiin sen verran laadukkaaksi, että varsinaisia sopimuksen tekopaikkoja tai kyselyitä Haapakosken suuntaan ei tipahtanut. Kuopiossa taas kiinnostus oli jo herännyt, ja niin Sigge pakkasi kamppeet heti armeijan jälkeen ja muutti Kuopioon puhtaasti pesäpallon perässä. Tässä vaiheessa uraa hän oli jo profiloitunut kärkimieheksi ja hihassa komeili numero 1. Nousijajoukkue ja isompi vastuu tuntuivat kiinnostavalta ratkaisulta ja myöhemmin tätä ei ole tarvinnut pätkääkään katua. Mukana PuPe:ssa oli pelaajia kuten Mikko Lahtinen, Sami Joukainen, Jarkko Perttula, Mikko Niinikoski, Olli Lehtola ja PattU:stakin tuttu Jarmo Viittanen. Joukkue voitti seuran ainoan mitalin vuonna 2006 ja silloinen pronssi naarattiin Kiteeltä.

Vietetyt viisi vuotta Kuopiossa kertovat ulkopuolisellekin sen, että Sigge viihtyi siellä. Kotipelipäivinä työpäivät loppuivat ruokatuntiin, kun taas talvisin töitä tehtiin normaalit työtunnit ja illat pyhitettiin treenaamiselle. Kuopion asettumisen yhteydessä myös nykyinen elämänkumppani Katja Haapakoski (o.s. Kolehmainen) saapui kuin juhannusyö Siggen elämään. He tapasivat juhannuksena 2002 Vuokatissa, jossa alunperin oli tarkoituksena viettää juhannusta ihan vain Kuopion jätkäporukalla. Vaikka Katja oli Raahesta kotoisin ja pelannut Pattijoella, pariskunta ei ollut nähnyt ennen näitä Katinkullan kuuluisia tapahtumia. Allekirjoittanut huomautti Katjan olleen siinä tapauksessa vielä pariskunnan ainoa suomenmestari voitettuaan kultaa Pattijoen Naisten mukana vuonna 2000. Kuopiossa asuessaan he pelasivat molemmat pesäpalloa Superpesiksessä.

”Tykästyin Kuopioon ja siihen seutuun. Minulle jäi sinne paljon tuttuja ja jotain lasten kummeistakin asuu siellä vielä tänäkin päivänä. Pyrin käymään siellä joka kesä, sillä minäkin olen muutaman lapsen kummi siellä. Kuopissa on mukava aina käydä, ja kävisin vielä enempi kun vain ehtisi. Välillä valitettavasti joutuu ajamaan vain ohi esimerkiksi pelimatkoilla.”

Ensimmäinen mestaruus Raahessa

Jos Pattijoella ei oltu A-junnuissa tosissaan noteerattu Siggen pelitaitoja, vuodet ja peliesitykset Kuopiossa herättivät viimeistään kaikkien muidenkin seurojen huomion. Kiinnostuksesta kertokoon esimerkiksi sellainen Siggen oma muisto, että ainoastaan kaksi Superpesis-seuraa ei Kuopion 2006 kauden jälkeen kysynyt Siggeä joukkueeseensa. Allekirjoittanut lisäsi Siggen muistelmiin vielä sen, että jutellessaan hiljattain PattU:n ex-managerin Heikki Tuomikosken kanssa samasta aiheesta, Heikin mukaan Siggen saaminen PattU:un oli äärettömän kovan työn takana, eikä se olisi onnistunut ilman yrityskumppania. Hulina Haapakosken ympärillä sekä jatkuva puhelun pirinä kävi niin raskaaksi, että Sigge päätti siinä vaiheessa turvautua managerin apuun.

”Meni hermot siihen puhelimen pirinään ja kysymiseen, kun en voinut oikein keskittyä mihinkään, ja pyysin Seinäjoelta Kuusisaaren Hepan manageriksi. Hän sai vastuun neuvotella minulle sopimukset ja Pattijoelta tuli sitten siihen aikaan hyvää painetta. Minua kiinnosti muuttaa takaisin kotiseuduille ja PattU:n silloin rosteri myös innosti kovasti. Joukkueessa oli hyvät saumat päätyyn saakka!”

Katja ja Sami Haapakoski ostivat ensimmäisen omakotitalonsa 2007 Ylivieskasta, mutta kesän ajan he viettivät paljon aikaa Raahessa Kauppakadun asunnossa sekä anoppilassa. Esikoispoika Eetu syntyi maaliskuussa 2009 ja viimeistään silloin anoppila Raahessa toi helpotusta. Myöskään Samin omat vanhemmat Ylivieskassa eivät jääneet ilman tekemistä. Vielä tänäkin päivänä Samin vanhemmat asuvat puolen kilometrin päässä Haapakoskista ja auttavat paljon arjen pyörittämisessä.

Me PattU-fanit muistamme hyvin vuoden 2008 tapahtumat, mestaruuden ja mestaruusjuhlat ja niin muistaa myös Sami Haapakoski itse. Niihin tapahtumiin kuitenkaan sen koommin tässä henkilökuvassa kajoamatta, halusin kuitenkin selvittää Siggeltä mitä ”päätyyn asti meneminen” aina seuralta ja pelaajilta vaati? Kovin homma oli työnteossa ja harjoittelussa, missä tehdään valtavat määrät lajitoistoja ja jokainen vastustaja skoutataan ennakkoon. Pelkkä skouttaaminen ei riitä, vaan sovituista asioista pidetään kiinni pelin aikana. Mestaruus ja voitetut pelit eivät siis synny sillä tavalla, että pelipuku laitetaan päälle ja lähdetään sitten ihmettelemään kuka on vastassa. Jokaisella pelaajalla täytyi olla sekä pelitaitoja että motivaatiota voittaa. Sen jälkeen alettiin puhua syksyn peleistä.

Vuosikymmen Vimpelissä – ”Nytkö jo se vierähti?”

Viime vuosikymmen Vimpelissä herättää Siggessä paljon lämpimiä muistoja ja mitallinhuuruisia hetkiä. Ensi alkuun Pohjanmaalle ja Vimpeliin päätyminen oli sillä tavalla poikkeuksellinen, että hänestä tuntui ”koko kylän” haluavan hänet sinne pelaamaan. Johtoporras soitteli, mutta niin soittelivat myös muut pelaajat. Soitot tapahtuivat päivittäin ja niissä aina kyseltiin oliko päätöstä jo tullut. Henri Puputti ja Antti Kuusisto antoivat pelaajista eniten Siggelle painetta. Saapuipa myös pelinjohtaja Risto Ojanperä Haapakosken kotiin juttelemaan asioista.

”Minulle tuli PattU:n mestaruuden jälkeen tunne, että haluan katsoa uusia kokemuksia. Meidän Jussi taisi asua jo Lapualla ja jokin siinä Vimpelissä vain viehätti. En tiedä vieläkään tarkkaa syytä mikä, mutta tuntui, että he halusivat minua sinne. Ja halusivat todella paljon!”

Ensimmäisinä Vimpeli kausina Risto Ojanperä toimi pelinjohtajana ja nykyinen PattU:n pelinjohtaja ja Siggen isoveli Jussi Haapakoski kakkospelinjohtajana. Sigge ehti pelata alkuun monta kautta hihanumerolla 1 ja kuten normaalisti pesäpalloilijalle tapahtuu, iän myötä alettiin nostamaan myös numeroa. Omien sanojen mukaan hän kuitenkin pelasi yllättävän kauan kärjessä, vaikka vaihtajaksi muuttuminen tapahtuikin myöhemmin. Vedon kausi 2009 päättyi iloisesti juurikin PattU:a vastaan voitettuun pronssiin, ja vuonna 2010 Vimpeli huuhtoi jo ensimmäistä kultaa. Jere Dahlström ratkaisi kullan Kouvolaa vastaan. Koko Vimpeli meni aivan sekaisin.

”Vimpelissä ei tarvinnut yksin miettiä pesäpalloa. Tykkäsin kyllä siitä, että ihmiset seurasivat ja tulivat kiinnostuneena juttelemaan missä tahansa vain nähtiin. Esimerkiksi vimpeliläisten fanaattisuudesta ja suhteesta pesäpalloon kertoo se, että koulupäiväkin peruttiin Kouvolaa vastaan pelatuiden finaalien vuoksi. Kaikkien piti päästä katsomaan tuota matsia!”

Vuodesta 2011 alkaen Vimpeli nappasi viisi hopeaa putkeen. Neljännen ja viidennen hopean kohdalla pelaajat alkoivat ottamaan asiaa jo huumorilla, eivätkä olleet uskoa sitä todeksi. Aina vain Sotkamo vei kullan joukkueen nenän edestä. Muutosta oli kuitenkin luvassa ja kivireppu putosi Sami ”Sämpy” Kivimäen tulon jälkeen. Hän johdatti joukkuetta keskittymään pelkästään Sotkamon kaatamiseen ja syksyn tärkeisiin peleihin. Syksyllä ensimmäisestä kokoontumisesta lähtien joukkueen tavoite oli pärjätä syksyn peleissä ja keskittyminen oli sen mukaista. Vuodet 2016 ja 2017 Vimpeli sai maksettua kalavelkoja Sotkamolle ja silloin oli Vimpelin vuoro tuulettaa.

”On ollut paljonkin hyviä pelinjohtajia, mutta Sämpy oli kyllä sellainen, joka ei jättänyt yhtään kiveä kääntämättä. Olen sen monesti sanonut, että Sämpy oli aivan poikkeuksellinen pelinjohtaja. Minua nuorempi jätkä, joka oli taktikko parhaasta päästä. Sen aikakaudet olivat sekä mukavia että haastavia Vimpelissä.”

Palataksemme vielä Vimpelin vuosien alkuun, vuonna 2011 ennen kesätaukoa Sigge ei voinut fyysisesti eikä henkisesti parhaalla mahdollisella tavalla. Juostuaan parit pesänvälit hän tunsi itsensä todella väsyneeksi. Verikokeissa paljastui ylirasitustila, jonka myötä hän jäi pienelle huilille. Työnteko ja pesäpallo olivat vieneet mehut miehestä. Hoidon ja levon jälkeen yölliset jalkojen kramppaukset alkoivat helpottamaan ja ajatus selkeni. Tuosta kesästä lähtien Sigge on jättänyt fyysisen työnteon kesän ajaksi ja tehnyt vain toimistotöitä. Toukokuusta syyskuuhun toimitusjohtaja Haapakoski on vastannut tarjouksiin, lähettänyt laskuja ja tuottanut raportit jättäen fyysiset työt vähemmälle.

Kymmenen Vimpelissä vietetyn vuoden ajan elo ja pesäpallo maistuivat. Sigge sai seurata myös uusien pelaajien tulemista, joista esimerkiksi Mikko Kanala teki häneen suuren vaikutuksen. Sigge huomasi että pienestä pojasta kasvoi Vimpelin kaarelle iso köriläs, jonka työntekoa osattiin arvostaa myös pelaajien keskuudessa. Siggen mukaan siinä oli edelleenkin mies, joka on kova treenaamaan!

Vimpelin Veto hoiti myös velvoitteensa ansiokkaasti ja pelaajat viihtyivät seurassa. Siggen majoittuminen tapahtui järvenranta mökillä Lappajärven rannalla. Siinä mökissä Sigge sai rauhassa sekä asua että keskittyä pelaamiseen. Viikot hän vietti Vimpelissä pääosin yksin ja perhe kokoontui mökille yhteen viikonlopun koittaessa. Nyt jälkikäteen Sigge on myös tajunnut, että niin perheen Eetu-poika kuin Mila-tyttö ovat viettäneet lapsuutensa täysin Vimpelissä. Kaikkien asioiden lopputulemana Haapakosket ovat erittäin kiitollisia koko Vedon yhteisölle sekä Vimpelissä asuville ihmisille. Kymmenen vuoden matka kului yhdessä silmänräpäyksessä.

Pidemmän aikaa vuosi kerrallaan pelaaminen johti kuitenkin siihen lopputulokseen, että jatko Vimpelissä ei ollut enää henkilökohtaisista syistä mahdollista. Hän ehti pelaamaan kymmenen kautta Vedon paidassa ja voittamaan siinä lähes kaiken, mitä pesäpalloilija voi urallaan voittaa. Isossa kuvassa hän analysoi Vimpelin kylän rauhoittuneen eivätkä katsomot enää täyttyneet samalla tavalla kuin vuosikymmenen alussa. Uusi sukupolvi otti paikkansa joukkueessa ja Siggen katse alkoi siirtyä takaisin lähemmäs Ylivieskaa.

”Ei minulla ollut mitään hätää Vimpelissä. Ihan hyvin olisin voinut jatkaa siellä, mutta en vain jaksanut enää sitä kulkemista. Perhettä ei pystynyt näkemään riittävästi ja lapset varttuivat. Haluan päästä kokemaan lasten harrastuksia ja viettämään ylipäätänsä kesän kotona. Tyttö aloitti uudestaan nyt pesäpallon ja on siitä ihan innoissaan. Poika pelaa lätkää ja pesäpalloa. Raahessa pelaaminen on helpompaa Ylivieskasta käsin.”

Takaisin Pattijoelle ja uudelle vuosikymmenelle

Viime lokakuun tapahtumat Sami Haapakosken paluusta Pattijoelle nostivat monen PattU-fanin tunteet pintaan. Samaan aikaan on helppo todeta, että samat tunteet nousivat pintaan myös vimpeliläisten keskuudessa. Siggen omien sanojen mukaan pääsyy siirtoon oli luonnollisesti kodin läheisyys, ja se, että PattU pystyi tarjoamaan kodin läheltä kilpailukykyisen joukkueen.

Sigge ei myöskään halunnut olla mainitsematta PattU:a toisena kasvattajaseurana, sillä siltä se hänestä tuntui Ylivieskan Kuulan lisäksi. Muistot nuoruudesta ja mestaruudesta toimivat myös inspiraationa ja antoivat pontta siirrolle. Itse seuran puolelta kaikki oli aina toiminut ja lupaukset oli pidetty – siksi päätös Pattijoelle siirtymisestä oli äärettömän luonnollinen.

Tulevaan kauteen 2020 valmistautuva Haapakoski on luottavainen. Hän on pitkästä aikaa saanut treenata ehjänä kesästä lähtien ja tilanne on poikkeuksellisen hyvä. PattU:n laaja rosteri kestää särkymävaraa ja antaa mahdollisuuksia peluuttamiseen. Pian Ouluun PattU:n harjoituksiin suuntaava Sami ”Sigge” Haapakoski antaakin Pattijoen kannattajille yhden ja viimeisen viestin.

”Pesäpallo ei enää ole niin paljon henkistä sodankäyntiä kuin aiemmin ja tiimellys on rauhoittunut. Laji ja taito ovat nousseet keskiöön. Pelaan kuitenkin pesäpalloa mestaruuksien vuoksi ja olisihan se mukava, että uran jälkeen kultaa olisi enemmän kuin hopeaa. Nyt tilanne on 4-5.”